ELECSTER OYJ, PÖRSSITIEDOTE 11.6.2004, klo 16.30

ELECSTER OYJ ON SOLMINUT SOPIMUKSEN TYTÄRYHTIÖNSÄ MKT-FINLAND OY:N MYYMISESTÄ TOIMIVALLE JOHDOLLE JA SEN ALIHANKKIJOILLE. ELECSTER OYJ:N TULOS JÄÄ VIIME VUODEN ALLE.

 Elecster Oyj on solminut sopimuksen juustoteknologiaa sekä materiaalinkäsittelyjärjestelmiä toimittavan MKT-Finland Oy:n osake-enemmistön myymisestä toimivalle johdolle ja yhtiön alihankkijoille. MKT-Finland jatkaa toimintaansa entisellä nimellään. Elecster Oyj jää MKT-Finland Oy:n osakkaaksi alle 20 % osuudella.

Aikaisemmin MKT-Finland Oy on myynyt Noormarkun lihateknologiaan keskittyneen yksikön Palmiatek Oy -nimiselle yhtiölle.

MKT-Finland Oy:n palveluksessa on ollut vuonna 2003 keskimäärin 40 henkilöä, joista osa jatkaa MKT-Finland Oy:n työntekijöinä ja Noormarkun yksikön työntekijät ovat siirtyneet Palmiatek Oy:n työntekijöiksi.

MKT-Finland Oy:n budjetoitu liikevaihto vuodelle 2004 on ollut 6,9 miljoonaa euroa.

Tehdyn kaupan johdosta Elecster Oyj -konsernin liikevaihto ei saavuta viime vuoden tasoa. Kaupalla ei ole merkittävää välitöntä suoranaista tulosvaikutusta, mutta jatkossa tappiollisesta toiminnasta luopuminen parantaa konsernin tuloskehitystä.

Järjestely tukee Elecster Oyj:n strategiaa keskittyä sen ydinliiketoiminta-alueille, jotka ovat UHT-maidon prosessointilaitteiden, pakkauskoneiden ja pakkausmateriaalin valmistaminen.

 Samanaikaisesti Elecster Oyj:n emoyhtiön sekä liikevaihto että tulos ovat jäämässä viime vuoden tason alle. Syinä tähän ovat osaltaan valuuttakurssien vaikutukset ja koventunut hintakilpailu päämarkkina-alueilla. Lisäksi kesäkuussa avattavat uudet tehtaat Venäjällä ja Kiinassa ovat olleet aikataulustaan jäljessä ja siten omalta osaltaan vaikuttavat konsernin tuloksen heikkenemiseen. Yhtiön pakkausmateriaalin ja muovituotteiden myynti on jäänyt suunnitellusta, mutta erityisesti UHT-maidon prosessointilaitteiden ja pakkauskoneiden myynti ja kannattavuus ovat jäämässä suunnitellusta tasosta, johtuen koventuneesta hintakilpailusta. Tämän johdosta Elecster aloittaa YT-neuvottelut henkilöstön määrän sopeuttamiseksi uuteen kysyntätilanteeseen. Neuvottelut koskevat emoyhtiön Suomen työntekijöitä.

Lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Jukka Halonen, puhelin 0201-541 211.


Elecster Oyj

Jukka Halonen
Hallituksen puheenjohtaja

JAKELU
HEX Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet