ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 13.5.2009

ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2009

YHTEENVETO

- Liikevaihto 8,6 MEUR (1-3/2008: 11,0 MEUR)
- Liikevoitto 0,6 MEUR (1,3 MEUR)
- Tulos ennen veroja 0,1 MEUR (1,1 MEUR)
- Tulos/osake 0,02 EUR (0,20 EUR)
- Omavaraisuusaste 37,7 % (39,7 %)

TOIMINTAYMPÄRISTÖ

Pankkien välisestä finanssikriisistä alkanut myllerrys on levinnyt vaikutuksiltaan maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi. Talouden toimeliaisuuden taso on laskenut kaikissa maailman maissa ja eri toimialueilla. Elecster konsernin teollisuustuotteet -segmentti on keskittynyt maidon prosessointiin ja pakkaamiseen. Tämä toimiala ei ole kriisissä pahiten kärsineitä. Maito koetaan tärkeäksi osaksi ruokavaliota kautta maailman myös tällaisina vaikeina aikoina. Kustannustietoisuus näyttää korostuvan kuluttajien ostopäätösten perusteena ja se suosii Elecsterin taloudellisia pakkausratkaisuja.

Pakkausmateriaalien kysyntä on edellisestä johtuen jopa kasvanut eräillä alueilla, kuten Venäjällä, alkuvuoden aikana. Paikallinen oma pakkausmateriaalin valmistustoiminta vahvistaa markkina- asemaamme. Kiinassa meijerit eivät ole vieläkään täysin toipuneet viime vuoden melamiiniskandaalista, se heijastuu pakkausmateriaalitehtaamme liikevaihtoon ja tulokseen alentavasti.

Myös pakkauskoneiden osalta kysyntä on jatkunut varsin hyvänä. Asiakkaiden investointipäätöksiä kaikilla markkina-alueilla viivästyttää ongelmat rahoituskysymysten ratkaisemisessa. Olemme aktiivisesti mukana auttamassa asiakkaita rahoituksen järjestämisessä.

Teollisuustuote -segmenttiä enemmän talouden tilanteen heikkeneminen on vaikuttanut kuluttajatuote -segmentin ja muut –segmentin kehitykseen, joissa toimintaympäristö on ollut vertailukautta selvästi haastavampi.

Poikkeuksellisen huonon edellisen neljänneksen jälkeen toiminta palautui kannattavaksi. Edellisen vuoden vertailujakso edustaa aikaa ennen talouskriisiä. Kriisin aiheuttama liikevaihdon pieneneminen on heikentänyt kannattavuutta. Alkuvuodesta jatkunut Venäjän ruplan devalvoituminen heikensi tulosta 0,2 milj. eurolla. Katsauskauden osalta konsernin liikevoitolla mitattu tulos mahdollistaa koko vuoden tavoitteen saavuttamisen.

LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA

Konsernin liikevaihto laski kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 21,6 % edellisen vuoden vertailujaksosta ja oli 8,6 milj. euroa (11,0 milj. euroa).

Konsernin liikevoitto oli 0,6 milj. euro (1,3), eli 6,5 % (11,5 %) liikevaihdosta. Voitto ennen veroja oli 0,1 milj. euroa (1,1). Osakekohtainen tulos oli 0,02 euroa (0,20).

Konsernin taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 41,2 milj. euroa (39,2). Omavaraisuusaste oli 37,7 % (39,7%). Konsernin korollinen vieras pääoma oli 20,5 milj. euroa (16,9).

INVESTOINNIT

Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 0,5 miljoonaa euroa (0,2).

HENKILÖSTÖ

Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 323 (323), josta ulkomailla 163 (166). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 322 (323).

YHTIÖKOKOUS

Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.4.2009 vahvisti vuoden 2008 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta.

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että osinkoa jaetaan 0,10 euroa osakkeelta. Osinko on maksettu 4.5.2009.

Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen jäseniksi Jarmo Halosen, Jukka Halosen, Päivi Halosen ja Olavi Leinon. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan Jukka Halosen jatkamaan puheenjohtajana.

Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin uudelleen Jukka Lahdenpää, KHT ja Veikko Terho, KHT. Varatilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Moore Stephens Rewinet Oy Ab.

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA 21.4.2009 PÄÄTETYT HALLITUKSEN VALTUUTUKSET

Valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus koskee enintään 180.000 yhtiön A-osaketta.

Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.

Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytetään yhtiön vapaata omaa pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakokelpoisia varoja.

Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin ja enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Euroclear Finlandin (ent. Suomen Arvopaperikeskus) sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun A-sarjan osakkeiden hankkiminen tapahtuu julkisessa kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu muutoin kuin omistusten suhteessa (suunnattu hankinta).

Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista. Valtuutus on voimassa 1.5.2009 - 30.4.2010 välisenä aikana.

Valtuutus päättää omien osakkeiden luovuttamisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta.

Valtuutuksen kohteena on enintään 180.000 kappaletta A-sarjan osakkeita. Hallitus valtuutettiin päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia omia osakkeita, jos poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Yhtiön pääomarakenteen kehittämistä, mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä vastikkeena käyttämistä sekä osakkeiden käyttämistä osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista voidaan pitää yhtiön kannalta painavana taloudellisena syynä.

Osakkeet luovutetaan vähintään niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon, joka määräytyy NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.

Hallitus päättää omien osakkeiden luovuttamisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa 1.5.2009 - 30.4.2010 välisenä aikana.

OSAKKEET

Elecster Oyj:n osakepääoma 31.3.2009 oli 3.151.939,29 euroa ja osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton.

Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A- sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 4,00 euroa ja alin 2,90 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 2,90 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 50 456 kpl (2,8 % A- osakkeiden määrästä).

Hallitus ei ole katsauskaudella käyttänyt valtuutustaan hankkia tai luovuttaa omia osakkeita. Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita.

Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen.

Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.

NÄKYMÄT JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Aiemmin ilmoittamamme koko vuodelle asetettu tavoite on edellisen vuoden liikevaihdon ja tuloksen saavuttaminen. Tämän hetken näkymien perusteella pidämme ohjeistuksen ennallaan.

Pakkauskoneiden osalta kysyntätilanne on pysynyt yllättävänkin hyvänä huomioiden vallitsevan tilanteen. Markkina-alueemme laajuus tasoittaa tässä osaltaan riskejä, riippuvuus yhdestä maasta on pienentynyt aikaisemmasta. Asiakkaittemme investointien rahoituksen järjestäminen on noussut yhdeksi tärkeimmistä kilpailutekijöistä alalla. Työtä asian ratkaisemiseksi tehdään kovasti ja uskomme, että hyviä ratkaisuja löytyy. Rahoituksen järjestyessä näkemyksemme koko vuoden suhteen on kokonaisuutena ottaen varsin myönteinen.

Pakkausmateriaalien osalta olemme saaneet kasvatettua markkinaosuuttamme tietyillä markkina-alueilla, minkä kehityksen odotamme jatkuvan loppuvuoden aikana. Raaka-aineiden hinnat ovat kohonneet hieman alimmista tasoistaan, mutta muutokset ovat olleet kohtuullisia. Odotamme maltillista hintakehitystä tämän vuoden osalta.

Riskeinä näemme finanssikriisin pitkittymisen mikä heijastuu sekä investointien rahoitukseen että kulutuskysyntään. Riskin muodostavat myös suuret valuuttakurssiheilahtelut sekä vahvan euron vaikutus koko euroalueen viennin kilpailukyvylle. Öljypohjaisten raaka-aineiden jyrkät hintamuutokset ovat aina riskitekijä, mutta näissä oloissa ne eivät ole kovin todennäköisiä. Riskeistä ja riskienhallinnasta on kerrottu myös vuoden 2008 vuosikertomuksessa.

 
KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS

Tuhatta euroa             1-3/2009      1-3/2008      1-12/2008

LIIKEVAIHTO                  8.601        10.977         36.908

Valmiiden ja keskeneräisten 
varastojen muutos             -365           148          1.419
Valmistus omaan käyttöön       177             6          2.064
Liiketoiminnan muut tuotot      32            90            236
Materiaalit ja palvelut     -3.838        -5.637        -21.628
Henkilöstökulut             -2.272        -2.408         -9.751
Poistot ja arvonalentumiset   -372          -337         -1.403
Liiketoiminnan muut kulut   -1.404        -1.575         -5.490
LIIKEVOITTO                    559         1.264          2.355

Rahoitustuotot ja -kulut      -420          -176           -991
TULOS ENNEN VEROJA             139         1.088          1.364

Tuloverot                      -37          -290           -255
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO       102           798          1.108
  
TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön osakkeenomistajille   93           741            949
Vähemmistölle                    9            57            159
   
Tulos/osake                   0,02          0,20           0,25



LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
TILIKAUDEN TULOS               102           798          1.108

MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT:
Ulkomaiseen yksikköön 
liittyvät muuntoerot           -52          -171            218
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 50           627          1.326

TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön osakkeenomistajille   41           570          1.167
Vähemmistölle                    9            57            159




KONSERNITASE, IFRS
Tuhatta euroa            31.3.2009     31.3.2008     31.12.2008

VASTAAVAA

PITKÄAIKAISET VARAT
Aineettomat oikeudet            87           110             93
Aineelliset hyödykkeet      13.859        11.284         13.975
Muut osakkeet ja osuudet       419           418            419
Pitkäaikaiset saamiset       2.092         1.692          1.777
Laskennalliset verosaamiset    322            33            218
Pitkäaikaiset 
varat yhteensä              16.779        13.537         16.482

LYHYTAIKAISET VARAT
Vaihto-omaisuus             11.848        11.294         12.191
Myyntisaamiset ja 
muut saamiset                9.066        10.226          8.508
Tuloverosaaminen               118           227            200
Rahavarat                    3.419         3.876          3.290
Lyhytaikaiset 
varat yhteensä              24.451        25.623         24.188

VASTAAVAA                   41.230        39.160         40.670


VASTATTAVAA

OMA PÄÄOMA
Osakepääoma                  3.152         3.152          3.152
Ylikurssirahasto             4.239         4.239          4.239
Muut Rahastot                   77            40             72
Muuntoerot                    -170          -563           -210
Kertyneet voittovarat        7.060         7.532          7.063
Vähemmistöosuus              1.067         1.068          1.058
Oma pääoma yhteensä         15.425        15.468         15.374

VIERAS PÄÄOMA
Laskennallinen verovelka       439           347            443
Pitkäaikainen 
vieras pääoma               10.689        10.042         10.292
Lyhytaikainen 
vieras pääoma               14.677        13.303         14.560

VASTATTAVAA                 41.230        39.160         40.670





KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA

Tuhatta euroa             1-3/2009      1-3/2008      1-12/2008

Liiketoiminnan rahavirta

Tilikauden voitto              102           798          1.108
Oikaisut tilikauden tulokseen  829           801          2.647
Käyttöpääoman muutos          -580        -1.563         -1.935
Maksetut korot ja 
muut rahoituserät             -193          -152           -958
Saadut korot                    28            51            174
Maksetut verot                 -87          -224           -444
Liiketoiminnan rahavirta        99          -289            592

Investointien rahavirta

Investoinnit aineellisiin ja 
aineettomiin hyödykkeisiin    -541          -150         -3.484
Käyttöomaisuuden myynti         12             0             59
Pitkäaikaisten saamisten muutos  8            11             45
Investointien 
rahavirta yhteensä            -521          -139         -3.380

Rahoituksen rahavirta

Pitkäaikaisten lainojen muutos  65           828          1.816
Lyhytaikaisten lainojen muutos 603           -29          1.532
Maksetut osingot                 0             0           -787
Rahoituksen rahavirta          668           799          2.561

Rahavarojen muutos             246           371           -227

Rahavarat kauden alussa      3.289         3.586          3.586
Rahavarojen 
kurssimuutosten vaikutus      -116           -81            -70
Rahavarat kauden lopussa     3.419         3.876          3.289





LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Tuhatta  Osake- Yli-  Muut   Muun-  Voit-  Yh-    Vä-  Yh-
euroa    pääoma kurs- rahas- toerot tova-  teensä hem- teensä
                sira- tot           rat           mis-
                hasto                             tö-
                                                  osuus

OMA PÄÄOMA 
1.1.2009  3.152 4.239    72   -210  7.063 14.316  1.058  15.374
Kokonais-
tulos                     5     40     -3     42      9      51
OMA PÄÄOMA
31.3.2009 3.152 4.239    77   -170  7.060 14.358  1.067  15.425




Tuhatta  Osake- Yli-  Muut   Muun-  Voit-  Yh-    Vä-  Yh-
euroa    pääoma kurs- rahas- toerot tova-  teensä hem- teensä
                sira- tot           rat           mis-
                hasto                             tö-
                                                  osuus

OMA PÄÄOMA 
1.1.2008  3.152 4.239    41   -418  6.816 13.830  1.011  14.841
Kokonais-
tulos                    -1   -145    716    570     57     627
OMA PÄÄOMA
31.3.2008 3.152 4.239    40   -563  7.532 14.400  1.068  15.468




KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET

Tuhatta euroa            31.3.2009     31.3.2008     31.12.2008
Omasta puolesta annetut 
vakuudet
Kiinteistökiinnitykset       5.383         4.552          5.383
Yrityskiinnitykset          10.628        10.628         10.628
Tytäryhtiöiden puolesta
Takaukset                      600           300            600
Muiden puolesta
Takaukset                        0            20              4



KONSERNIN TUNNUSLUVUT
Tuhatta euroa             1-3/2009      1-3/2008      1-12/2008

Liikevaihto                  8.601        10.977         36.908
Liikevaihdon kasvu, %        -21,6           7,1          -12,4
Liikevoitto                    559         1.264          2.355
% liikevaihdosta               6,5          11,5            6,4
Tulos ennen veroja             139         1.088          1.364
% liikevaihdosta               1,6           9,9            3,7
Tilikauden tulos 
(emoyhtiön osakkeenomistajille) 93           741            949
% liikevaihdosta               1,1           6,8            2,6

Oman pääoman tuotto, %         2,7          21,1            7,3
Sijoitetun pääoman tuotto, %   7,0          17,3            8,9
Korollinen vieras pääoma    20.502        16.899         19.741
Rahavarat                    3.419         3.876          3.290
Nettovelkaantumisaste, %     110,8          84,2          107,0
Omavaraisuusaste, %           37,7          39,7           38,5
Taseen loppusumma           41.230        39.160         40.670

Bruttoinvestoinnit             451           179          3.414
Tilauskanta                  7.173         6.061          7.581

Tulos/osake, euroa            0,02          0,20           0,25
Oma Pääoma/osake, euroa       3,83          3,84           3,82

Osakkeiden keskimääräinen 
lukumäärä                3.748.116     3.748.116      3.748.116

Konsernin vastuusitoumukset 16.611        15.500         16.614



LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN

Tuhatta euroa         Q1/09    Q4/08    Q3/08    Q2/08    Q1/08
Liikevaihto           8.601    8.812    8.367    8.752   10.977
Liikevoitto             559       29      621      441    1.264
Liikevoitto, %          6,5      0,3      7,4      5,0     11,5
Kauden tulos             93     -374      414      168      741
Tulos/osake, euroa     0,02    -0,10     0,11     0,04     0,20
Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin vaatimuksia. Konserni on soveltanut 1.1.2009 alkaen seuraavia uudistettuja standardeja: IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen, joka vaikuttaa konsernin tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelman esitystapaan.
Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2008 tilinpäätöksen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2008 sivulta 39.

Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.

Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä.

Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta.

Konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1.1. - 30.6.2009 julkaistaan 19.8.2009.

Lisätiedot:hallituksen puheenjohtaja Jukka Halonen, puh.0201 541 297

ELECSTER OYJ
Hallitus

JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elecster.fi

Takaisin