ELECSTER OYJ, PÖRSSITIEDOTE 19.3.2009

ELECSTER OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

YHTIÖKOKOUSKUTSU

Elecster Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 21. päivänä huhtikuuta 2009 klo 13.00 yhtiön toimitiloissa Kylmäkosken kunnan Sontulan kylässä, osoitteessa Sontulantie 382.

Kokouksessa käsiteltävät asiat

1. Osakeyhtiölain ja yhtiön yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaiset varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

2. Hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden hankkimiseen

Hallitus ehdottaa, että A-sarjan osakkeita voidaan hankkia yhtiön vapaalla omalla pääomalla yhteensä enintään 180.000 kappaletta yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi, ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä. Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä muutoin kuin omistusten suhteessa (suunnattu hankinta). Osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä. Valtuutus on voimassa 1.5.2009 - 30.4.2010 välisenä aikana. Hallituksen ehdotus valtuuttamiseksi on täydellisenä nähtävissä Elecster Oyj:n internet-sivulla www.elecster.fi.

3. Hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden luovuttamiseen

Hallitus ehdottaa, että valtuutuksen kohteena on enintään 180.000 kappaletta A-sarjan osakkeita. Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia omia osakkeita, jos poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Osakkeet luovutetaan vähintään niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon, joka määräytyy NASDAQ OMX Helsingin pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Valtuu- tus on voimassa 1.5.2009 - 30.4.2010 välisenä aikana. Hallituksen ehdotus valtuuttamiseksi on täydellisenä nähtävissä Elecster Oyj:n internet-sivulla www.elecster.fi.

Voitonjakoa ja hallituksen palkkiota koskeva ehdotus

Elecster Oyj:n hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan 0,10 euroa sekä A-sarjan että K-sarjan osakkeelle. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 24.4.2009 on merkitty Euroclear Finland Oy:n (Suomen Arvopaperikeskus) pitämään yhtiön omistajaluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 4.5.2009.

Hallitus ehdottaa, että valittaville hallituksen jäsenille ja puheenjohtajalle maksetaan 5.000 euron vuosipalkkio. Matkakustannukset korvataan Verohallinnon verovapaiden matkakustannusten korvauspäätöksen mukaisesti.

Hallituksen kokoonpano

Osakkeenomistajat, jotka yhteensä omistavat enemmän kuin puolet yhtiön osakkeiden tuottamasta äänivallasta ovat ehdottaneet, että hallituksen jäsenmääräksi vahvistetaan neljä (4) ja että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Jarmo Halonen, Jukka Halonen, Päivi Halonen sekä Olavi Leino. Ehdotetut henkilöt ovat kaikki antaneet suostumuksensa valintaan.

Tilintarkastajat

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön nykyiset tilintarkastajat Jukka Lahdenpää, KHT, ja Veikko Terho, KHT, jatkavat tehtävässään, samoin varatilintarkastajana KHT-yhteisö Moore Stephens Rewinet Oy Ab. Hallitus ehdottaa edelleen, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiölle esitetyn kohtuullisen laskun mukaisesti.

Yhtiökokousasiakirjat

Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat nähtävillä 14.4.2009 alkaen yhtiön pääkonttorissa Kylmäkoskella ja niistä lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Elecster Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen on saatavilla yhtiön internet sivuilla osoitteessa www.elecster.fi viimeistään 30.3.2009.

Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n (Suomen Arvopaperikeskus) pitämään yhtiön osakasluetteloon viimeistään torstaina 9.4.2009.

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan viimeistään perjantaina 17.4.2009 klo 16.00 mennessä joko kirjeitse osoitteeseen Elecster Oyj, PL 39, 37801 Toijala, puhelimitse numeroon 0201 541 211 / vaihde, telefaxilla numeroon 0201 541 401 tai sähköpostilla info(a)elecster.fi. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ennakkoilmoittautumisen yhteydessä.

Kylmäkoskella 19.3.2009

ELECSTER OYJ

Hallitus

Jakelu:
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elecster.fi

Takaisin