Liite 1

HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMISEKSI PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin:

Osakkeet voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.

A-sarjan osakkeita voidaan hankkia yhteensä enintään 180.000 kappaletta ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä.

Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytetään yhtiön vapaata omaa pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakokelpoisia varoja.

A-sarjan osakkeet hankitaan Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin ja enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Suomen Arvopaperikeskuksen sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun A-sarjan osakkeiden hankkiminen tapahtuu julkisessa kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu muutoin kuin omistusten suhteessa (suunnattu hankinta).

Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia yhtiön koko osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittä- vää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista.

Valtuutus on voimassa 1.5.2008 - 30.4.2009 välisenä aikana.

Takaisin