ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 23.04.2001, klo 13.30
ELECSTER OYJ:LLE ISOJA KAUPPOJA
KIINAAN
Pörssin I-listalla noteerattavan Elecster Oyj:n panostukset ja työ Kiinassa
saavat tunnustusta. Yhtiö on allekirjoittanut aivan viime päivien aikana useiden
kymmenien miljoonien markkojen arvoiset kauppasopimukset. Asiakkaina on useita
Kiinan johtavia meijereitä. Elecster Oyj:n aikaisemmat referenssitoimitukset
UHT-maidon prosessointi- ja aseptipakkauslinjoissa ovat osoittaneet järjestelmän
soveltuvan hyvin maan olosuhteisiin. Teknologian soveltuvuuden lisäksi järjestelmän
tarjoamat taloudelliset edut ovat vaikuttaneet siihen, että Elecsterin tarjoama
konsepti on yhä useamman kiinalaisen meijerin ratkaisu maidon prosessoinnissa
ja pakkaamisessa.
Kiinassa maito on nyt "pop"
Perinteisesti Kiina ei ole ollut niin kutsuttu "maitomaa". Maidon
kulutus on ollut erittäin vähäistä ollen n. 2 litraa/henkilö/vuosi, kun se länsimaissa
kuten Suomessa on n. 150 litraa/henkilö. Maidon kulutuksen nopea lisääntyminen
Kiinassa perustuu valtiovallan kannustukseen ja tukeen erityisesti lasten ja
nuorten ryhdyttyä juomaan maitoa sen terveydellisen vaikutuksen vuoksi. Maidon
kulutus on noussut toimenpiteiden ansiosta ja on nyt n. 5,8 litraa/henkilö.
Tämän kehityksen tukemiseksi on perustettu erityinen koulumaito-ohjelma, jonka
avulla pyritään turvaamaan päivittäinen maitoannos jokaiselle koululaiselle.
Ohjelma on vasta alkuvaiheessaan, mutta tulee vaikuttamaan nopeasti maidon kulutuksen
lisääntymiseen maassa.
Tähänastiset Elecsterin laitetoimitukset
ovat kohdistuneet pääosin Beijingin ympäristöön ja Kiinan itä- ja pohjoisosiin.
Jatkossa toiminta laajenee myös maan etelä- ja länsiosiin. Länsi-Kiina onkin
viranomaisten erityinen kehittämisen kohde. Toimenpiteillä pyritään edesauttamaan
alueen kehittymistä samalle tasolle kuin rannikkoalue.
Kiinan talous kasvaa vauhdilla ja juuri julkaistut kymmenennen 5- vuotiskauden
investointisuunnitelmat ovat mittavat myös meitä koskevalla maitosektorilla.
Käynnistettyjen toimenpiteiden avulla maidon kulutus Kiinassa tulee vääjäämättä
lisääntymään. Jokainen 1 litran lisäys keskikulutuksessa tarkoittaa 3 miljoonan
litran päivittäisen kapasiteetin lisätarvetta eli noin 100 uuden tuotantolinjan
pystyttämistä. Tästä potista Elecster nyt taistelee.
Elecster -konsernin kaupallinen menestys on ollut viime viikkoina Kiinan lisäksi
hyvää myös muilla markkina-alueillamme ja niinpä odotammekin viime vuoden ripeän
(44 %) liikevaihdon kasvun jatkuvan myös tänä vuonna.
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Jarmo Halonen , puhelin 0400- 732358
Elecsterin tuotteita koskevia teknisiä ja muita tietoja löytyy kotisivuiltamme
www.elecster.fi.
ELECSTER OYJ
Jarmo Halonen
toimitusjohtaja
JAKELU
HEX Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet