ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 25.2.2010
ELECSTER -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2009
Elecsterin vuosi 2009 olosuhteisiin nähden hyvä
Yhteenveto luvuista
Loka-joulukuu:
- Liikevaihto 9,3 MEUR (10-12/2008: 8,8 MEUR)
- Liikevoitto 0,2 MEUR (0,0 MEUR)
- Tulos ennen veroja 0,2 MEUR (-0,5 MEUR)
- Tulos/osake 0,03 EUR (-0,10 EUR)
Tammi-joulukuu:
- Liikevaihto 35,5 MEUR (1-12/2008: 36,9 MEUR)
- Liikevoitto 2,3 MEUR (2,4 MEUR)
- Tulos ennen veroja 1,5 MEUR (1,4 MEUR)
- Tulos/osake 0,33 EUR (0,25 EUR)
- Oma pääoma/osake 3,97 euroa (3,82)
- Omavaraisuusaste 39,3 % (38,5 %)
- Osinkoehdotus 0,14 euroa (0,10 euroa)
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Vuosi 2009 oli hyvin haasteellinen kaikille kansainvälisillä
markkinoilla operoiville yrityksille. Kansainvälisten toimintojen
osuus Elecster -konsernissa on noin 90%, se huomioiden voimme
pitää vuoden menestymistämme näissä oloissa varsin hyvänä niin
liikevaihdon kuin tuloksenkin osalta. Rahoituksen saatavuus oli
suuri uhkatekijä vuosi sitten. Asiakkaittemme investointien
toteuttamiset venyivät ja uhkasivat jopa kokonaan kaatua. Tilanne
on vuoden mittaan helpottunut ja alkanut normalisoitua.
Teollisuustuotteissa meijerikoneiden osalta saavutimme vuodelle
asetetut myyntitavoitteet, jopa ne hieman ylittäen. Onnistuimme
myös uusissa markkina-avauksissa useissa tärkeissä maitomaissa.
Syntymässä olevat referenssit tulevat olemaan hyvin tärkeitä
tulevina vuosina.
Pakkausmateriaalien osalta jäimme hieman jälkeen
volyymitavoitteista ja se heijastui myös ryhmän tulokseen
kielteisesti.
Kuluttajatuoteryhmän puolella volyymit hieman pienenivät yleisen
kulutuksen trendin mukaisesti, mutta kannattavuus jopa parani
kustannusten laskun myötä. Eniten yleinen talouden hiipuminen
näkyy muut -ryhmässä. Alihankintapalveluja tarjoavana toimijana se
kärsi päämiesten toimintojen pienentymisestä. Tämä näkyi selvästi
niin liikevaihdon pienentymisenä kuin tuloksen heikentymisenä.
Ryhmien välillä oli siis selviä kehityseroja, mutta kokonaisuutena
saavutimme tavoitteemme tuloksen osalta, liikevaihdon jäädessä
hieman jälkeen asetetusta tavoitteesta.
LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA
Loka-joulukuu
Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto oli 9,3 milj. euroa
(8,8 milj. euroa), missä kasvua oli 5,9 %. Liikevoitto kasvoi 29
tuhannesta eurosta 0,2 milj. euroon. Tulos ennen veroja oli 0,2
milj. euroa (-0,5 milj. euroa).
Tammi-joulukuu
Konsernin koko vuoden liikevaihto oli 35,5 milj. euroa (36,9 milj.
euroa). Liikevaihto laski 3,7 % edelliseen vuoteen verrattuna.
Liikevoitto oli 2,3 milj. euroa (2,4 milj. euroa) eli 6,4 % (6,4
%) liikevaihdosta. Tulos ennen veroja oli 1,5 milj. euroa (1,4
milj. euroa).
Konsernitaseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 40,6 milj.
euroa (40,7 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 39,3 % (38,5 %).
Korollisen vieraan pääoman määrä oli 19,1 milj. euroa (19,7 milj.
euroa).
SEGMENTTIEN TULOS
Teollisuustuotteiden liikevaihto kasvoi 7,2 %:lla 27,8 milj.
euroon (25,9 milj. euroa). Liikevoitto oli 1,7 milj. euroa (1,3
milj. euroa) eli 6,3 %:ia (4,8 %) liikevaihdosta. Haasteellisessa
toimintaympäristössä rahoitusmarkkinoiden palautuminen lähemmäksi
normaalitilannetta on helpottanut asiakasrahoituksen tilannetta.
Volyymin kasvun myötä myös kannattavuus on parantunut.
Kuluttajatuote –segmentin liikevaihto laski 7,0 milj. eurosta 6,1
milj. euroon seuraten yleistä talouden vauhdin hiljenemistä. Liikevoitto
oli 0,7 milj. euroa (0,7 milj. euroa). Segmentin
suhteellinen kannattavuus parani alhaisemmista raaka-ainehinnoista
johtuen. Liikevoitto oli 11,9 % (9,9 %).
Muut –segmentin toimintaympäristö oli vaikea.
Alihankintakapasiteetin tarpeen vähentymisen johdosta segmentin
liikevaihto laski 4,1 milj. eurosta 1,8 milj. euroon. Liiketulos
oli -0,2 milj. euroa (0,4 milj. euroa).
Liikevaihto liiketoimintasegmenteittäin
Liikevaihto (1000 €) 1-12/2009 1–12/2008
Teollisuustuotteet 27.814 25.942
Kuluttajatuotteet 6.070 6.970
Muut 1.768 4.110
Segmenttien välinen -112 -114
Konserni yhteensä 35.540 36.908
Liikevoiton jakautuminen liiketoimintasegmenteittäin
Liikevoitto (1000 €) 1-12/2009 1-12/2008
Teollisuustuotteet 1.741 1.250
Kuluttajatuotteet 725 688
Muut -206 399
Segmenttien välinen 17 17
Konserni yhteensä 2.277 2.355
Varallisuuden jakautuminen liiketoimintasegmenteittäin
Varallisuus (1000 €) 1-12/2009 1-12/2008
Teollisuustuotteet 28.447 28.658
Kuluttajatuotteet 3.754 4.127
Muut 3.590 3.557
Eliminoinnit -98 -109
Kohdistamaton 4.937 4.436
Konserni yhteensä 40.631 40.670
INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 2,1 miljoonaa euroa (3,4).
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 321 (325), josta ulkomailla
161 (165). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 316
(332).Vuoden lopussa henkilöstön keskimääräinen ikä oli 44 vuotta.
YHTIÖKOKOUS
Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.4.2009 vahvisti vuoden
2008 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä
toimitusjohtajalle vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta.
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että osinkoa
jaetaan 0,10 euroa osakkeelta. Osinko on maksettu 4.5.2009.
Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen jäseniksi Jarmo Halosen,
Jukka Halosen, Päivi Halosen ja Olavi Leinon. Hallitus valitsi
järjestäytymiskokouksessaan Jukka Halosen jatkamaan
puheenjohtajana.
Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin uudelleen Jukka
Lahdenpää, KHT ja Veikko Terho, KHT. Varatilintarkastajaksi
valittiin KHT-yhteisö Moore Stephens Rewinet Oy Ab.
VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA 21.4.2009 PÄÄTETYT HALLITUKSEN
VALTUUTUKSET
Valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien
osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla.
Valtuutus koskee enintään 180.000 yhtiön A-osaketta.
Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi,
käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai
muissa järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen
tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien
toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai
mitätöitäviksi.
Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytetään yhtiön
vapaata omaa pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät
yhtiön voitonjakokelpoisia varoja.
Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsingin Pörssin järjestämässä
julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden
vähimmäishinta on osakkeen alin ja enimmäishinta osakkeen korkein
julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen
voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan Helsingin
Pörssin ohjesäännön ja Euroclear Finlandin (ent. Suomen
Arvopaperikeskus) sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun
A-sarjan osakkeiden hankkiminen tapahtuu julkisessa
kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu muutoin kuin omistusten suhteessa
(suunnattu hankinta).
Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia
yhtiön koko osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden
tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole
merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan
jakautumiseen yhtiössä.
Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista.
Valtuutus on voimassa 1.5.2009 – 30.4.2010 välisenä aikana.
Valtuutus päättää omien osakkeiden luovuttamisesta
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien
osakkeiden luovuttamisesta.
Valtuutuksen kohteena on enintään 180.000 kappaletta A-sarjan
osakkeita. Hallitus valtuutettiin päättämään siitä, kenelle ja
missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi
päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä
suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia omia
osakkeita, jos poikkeamiseen on yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy. Yhtiön pääomarakenteen kehittämistä,
mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä
vastikkeena käyttämistä sekä osakkeiden käyttämistä osana yhtiön
tai sen tytäryhtiöiden avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien
toteuttamista voidaan pitää yhtiön kannalta painavana
taloudellisena syynä.
Osakkeet luovutetaan vähintään niiden luovutushetken mukaiseen
käypään arvoon, joka määräytyy NASDAQ OMX Helsingin Pörssin
järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.
Hallitus päättää omien osakkeiden luovuttamisen muista ehdoista.
Valtuutus on voimassa 1.5.2009 – 30.4.2010 välisenä aikana.
OSAKKEET
Elecster Oyj:n osakepääoma 31.12.2009 oli 3.151.939,29 euroa ja
osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton.
Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-
sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä.
Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 4,53 euroa ja alin
2,75 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 4,05 euroa.
Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 319 263 kpl (17,5 % A-
osakkeiden määrästä).
Hallitus ei ole katsauskaudella käyttänyt valtuutustaan hankkia
tai luovuttaa omia osakkeita. Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön
omia osakkeita.
Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä
valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle
laskemiseen.
Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.
HALLITUKSEN ESITYS VOITTOVAROJEN KÄYTTÄMISESTÄ
Tilikauden 2009 lopussa konsernin emoyhtiön voitonjakokelpoiset
varat ovat 3.358.842,46 euroa. Elecster Oyj:n hallitus esittää
yhtiökokoukselle, että vuodelta 2009 maksettaisiin osinkoa 0,14
euroa sekä A-osakkeelta että K-osakkeelta eli yhteensä 524.736,24
euroa.
Ehdotettu osingonjako ei hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna
yhtiön maksukykyä.
NÄKYMÄT JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Haasteellisuudestaan huolimatta vuosi 2009 loi hyvän pohjan
tulevaisuudelle. Onnistuimme saamaan useita uusia asiakasmaita
järjestelmiemme käyttäjiksi. Joukossa on monia suuria maitomaita.
Referenssilaitteistot ovat välttämättömyys
investointilaitteistojen kaupassa. Uusien asiakkaiden hankinta
perustuu hyvin pitkälti kussakin maassa toimivien vastaavien
laitteiden käyttäjien myönteisiin kokemuksiin. Kollegan
mielipiteet ja kokemukset ovat tärkeä tiedonlähde ostopäätöstä
tehtäessä. Laitteillamme on hyvä maine markkinoilla, ne ovat
toimivia, luotettavia ja helppokäyttöisiä. Uusien toimitusten
myötä asemamme vahvistui tässäkin mielessä merkittävästi.
Näkymät alkaneelle vuodelle ovat siis varsin myönteiset teollisuustuotteissa
koneiden osalta. Pakkausmateriaalien osalta raaka-
aineiden hintakehitys on merkittävä tulokseen vaikuttava
kustannustekijä. Ponnisteluja kustannustehokkuuden kehittämiseksi
on jatkettava. Tavoittelemme parempaa tulosta alkaneena vuonna
sekä suuremman volyymin että kustannusten alentamisen kautta.
Kuluttajatuotteissa odotamme yleisen talouden elpymisen
heijastuvan lievänä volyymien ja tuloksen kasvuna.
Muut –segmentin näkymät alkaneelle vuodelle ovat parantuneet.
Tarjoamiemme alihankintapalvelujen kysyntä näyttää tehtyjen
investointien myötä piristyneen ja odotammekin ryhmän osalta
kasvua ja tuloksen nousevan tyydyttäväksi.
Kokonaisuutena Elecster -konsernin näkymät alkaneelle vuodelle
ovat varsin myönteiset. Odotamme pientä kasvua viime vuoteen
verrattuna niin liikevaihdossa kuin tuloksessa. Uhkatekijöinä
ovat edelleen maailmantalouden yleisen kehityksen hauraus ja
mahdolliset negatiiviset käänteet siinä, samoin kuin raaka-
aineiden hintavaihtelut.
KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
Tuhatta euroa 10-12/2009 10-12/2008 1-12/2009 1-12/2008
LIIKEVAIHTO 9.330 8.812 35.540 36.908
Valmiiden ja keskeneräisten
varastojen muutos -121 548 -923 1.419
Valmistus omaan käyttöön 83 365 447 2.064
Liiketoiminnan
muut tuotot 52 25 207 236
Materiaalit ja
palvelut -4.548 -5.063 -16.620 -21.628
Henkilöstökulut -2.467 -2.816 -8.880 -9.751
Poistot ja
arvonalentumiset -385 -375 -1.511 -1.403
Liiketoiminnan
muut kulut -1.702 -1.467 -5.983 -5.490
LIIKEVOITTO 242 29 2.277 2.355
Rahoitustuotot ja –kulut -56 -520 -799 -991
TULOS ENNEN VEROJA 186 -491 1.478 1.364
Tuloverot -135 159 -359 -255
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 51 -332 1.119 1.108
TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön
osakkeenomistajille 98 -373 1.223 949
Määräysvallattomille
omistajille -47 41 -104 159
Tulos/osake 0,03 -0,10 0,33 0,25
LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS
TILIKAUDEN TULOS 51 -332 1.119 1.108
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT:
Ulkomaiseen yksikköön
liittyvät muuntoerot 142 -163 -268 211
TILIKAUDEN LAAJA
TULOS YHTEENSÄ 193 -497 851 1.319
TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön
osakkeenomistajille 240 -538 955 1.160
Määräysvallattomille
omistajille -47 41 -104 159
KONSERNITASE, IFRS
Tuhatta euroa 31.12.2009 31.12.2008
VASTAAVAA
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineettomat oikeudet 69 93
Aineelliset hyödykkeet 13.576 13.975
Muut osakkeet ja osuudet 420 419
Pitkäaikaiset saamiset 1.657 1.777
Laskennalliset verosaamiset 362 218
Pitkäaikaiset varat yhteensä 16.084 16.482
LYHYTAIKAISET VARAT
Vaihto-omaisuus 10.911 12.191
Myyntisaamiset ja muut saamiset 9.738 8.508
Tuloverosaaminen 241 200
Rahavarat 3.656 3.290
Lyhytaikaiset varat yhteensä 24.547 24.188
VASTAAVAA 40.631 40.670
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma 3.152 3.152
Ylikurssirahasto 4.239 4.239
Muut Rahastot 69 72
Muuntoerot -393 -210
Kertyneet voittovarat 7.829 7.063
Määräysvallattomat omistajat 954 1.058
Oma pääoma yhteensä 15.850 15.374
VIERAS PÄÄOMA
Laskennallinen verovelka 449 443
Pitkäaikainen vieras pääoma 11.450 10.292
Lyhytaikainen vieras pääoma 12.881 14.560
VASTATTAVAA 40.631 40.670
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
Tuhatta euroa 1-12/2009 1-12/2008
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto 1.119 1.108
Oikaisut tilikauden tulokseen 2.668 2.647
Käyttöpääoman muutos 507 -1.935
Maksetut korot ja muut
rahoituserät -839 -958
Saadut korot 136 174
Maksetut verot -568 -444
Liiketoiminnan rahavirta 3.023 592
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin -1.608 -3.484
Käyttöomaisuuden myynti 17 59
Pitkäaikaisten saamisten muutos 51 45
Investointien rahavirta yhteensä -1.540 -3.380
Rahoituksen rahavirta
Pitkäaikaisten lainojen muutos 1.306 1.816
Lyhytaikaisten lainojen muutos -1.913 1.532
Maksetut osingot -374 -787
Rahoituksen rahavirta -981 2.561
Rahavarojen muutos 502 -227
Rahavarat kauden alussa 3.289 3.586
Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus -135 -70
Rahavarat kauden lopussa 3.656 3.289
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Tuhatta Osake- Yli- Muut Muun- Voit- Yh- Määrä- Yh-
euroa pääoma kurs- rahas- toerot tova- teensä ysval- teensä
sira- tot rat latto-
hasto mille
omis-
tajil-
le
OMA PÄÄOMA
1.1.2009 3.152 4.239 72 -210 7.063 14.316 1.058 15.374
Osingonjako -375 -375 -375
Kokonaistulos -3 -183 1.141 955 -104 851
OMA PÄÄOMA
31.12.2009 3.152 4.239 69 -393 7.829 14.896 954 15.850
Tuhatta Osake- Yli- Muut Muun- Voit- Yh- Määrä- Yh-
euroa pääoma kurs- rahas- toerot tova- teensä ysval- teensä
sira- tot rat latto-
hasto mille
omis-
tajil-
le
OMA PÄÄOMA
1.1.2008 3.152 4.239 41 -418 6.816 13.830 1.011 14.841
Osingonjako -675 -675 -112 -787
Kokonaistulos 31 208 922 1.161 159 1.320
OMA PÄÄOMA
31.12.2008 3.152 4.239 72 -210 7.063 14.316 1.058 15.374
KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET
Tuhatta euroa 31.12.2009 31.12.2008
Omasta puolesta annetut vakuudet
Kiinteistökiinnitykset 5.383 5.383
Yrityskiinnitykset 11.133 10.628
Tytäryhtiöiden puolesta
Takaukset 300 600
Muiden puolesta
Takaukset 0 4
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
Tuhatta euroa 1-12/2009 1-12/2008
Liikevaihto 35.540 36.908
Liikevaihdon kasvu, % -3,7 -12,4
Liikevoitto 2.277 2.355
% liikevaihdosta 6,4 6,4
Tulos ennen veroja 1.478 1.364
% liikevaihdosta 4,2 3,7
Tilikauden tulos
(emoyhtiön osakkeenomistajille) 1.223 949
% liikevaihdosta 3,4 2,6
Oman pääoman tuotto, % 7,2 7,3
Sijoitetun pääoman tuotto, % 7,2 8,9
Korollinen vieras pääoma 19.070 19.741
Rahavarat 3.656 3.290
Nettovelkaantumisaste, % 97,2 107,0
Omavaraisuusaste, % 39,3 38,5
Taseen loppusumma 40.631 40.670
Bruttoinvestoinnit 2.081 3.414
Tilauskanta 5.267 7.581
Tulos/osake, euroa 0,33 0,25
Oma Pääoma/osake, euroa 3,97 3,82
Osakkeiden keskimääräinen
lukumäärä 3.748.116 3.748.116
Konsernin vastuusitoumukset 16.816 16.614
LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN
Tuhatta euroa Q4/09 Q3/09 Q2/09 Q1/09 Q4/08 Q3/08 Q2/08 Q1/08
Liikevaihto 9.330 8.418 9.191 8.601 8.812 8.367 8.752 10.977
Liikevoitto 242 777 698 559 29 621 441 1.264
Liikevoitto, % 2,6 9,2 7,6 6,5 0,3 7,4 5,0 11,5
Kauden tulos 98 563 469 93 -374 414 168 741
Tulos/osake,
euroa 0,03 0,15 0,13 0,02 -0,10 0,11 0,04 0,20
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT:
Oman pääoman tuotto, %
Tulos ennen satunnaisia eriä, varauksia ja veroja
- tilikauden verot
---------------------------------------------------- * 100
Oma pääoma + vähemmistöosuus (keskiarvo)
Sijoitetun pääoman tuotto, %
Voitto ennen satunnaisia eriä, varauksia ja veroja +
korko- ja muut rahoituskulut
---------------------------------------------------- * 100
Taseen loppusumma - korottomat velat (keskiarvo)
Omavaraisuusaste, %
Oma pääoma + vähemmistöosuus
---------------------------------- * 100
Taseen loppusumma - saadut ennakot
Nettovelkaantumisaste, %
Korolliset velat - rahat, pankkisaamiset ja rahoitusarvopaperit
--------------------------------------------------------------- *100
Oma pääoma + vähemmistöosuus
Tulos / osake
Tulos ennen satunnaisia eriä - verot +/- vähemmistöosuus
------------------------------------------------------------------
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin tilikauden
aikana
Oma pääoma / osake
Oma pääoma
---------------------------------------------------------
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilinpäätöspäivänä
Hinta / voittosuhde (P/E)
Osakeantioikaistu tilikauden viimeisen kauppapäivän kurssi
----------------------------------------------------------
Tulos / osake
Efektiivinen osinkotuotto, %
Osinko / osake
---------------------------------------------------------- * 100
Osakeantioikaistu tilikauden viimeisen kauppapäivän kurssi
Konserni on soveltanut 1.1.2009 alkaen seuraavia uudistettuja
standardeja:
- IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen, joka vaikuttaa
konsernin tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelman
esitystapaan
- IFRS 8 Toimintasegmentit, jonka muutos vaikuttaa
liitetietojen segmentti-informaatioon. Standardin käyttöönotolla
ei ollut vaikutusta konsernin segmenttirakenteeseen
Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34-standardin vaatimusten
mukaisesti. Tässä pörssitiedotteessa esitetyt taloustiedot
perustuvat Elecsterin tilintarkastettuun tilinpäätökseen, joka on
laadittu EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten
tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaan. Tilintarkastuskertomus on
annettu 24.2.2010.
Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot
perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja
kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi
johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa,
markkinoilla tai lainsäädännössä.
Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten
lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta.
Vuosikertomus julkaistaan viikolla 13.
Varsinainen yhtiökokous pidetään 21.4.2010.
Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 26.4.2010 ja osinko ehdotetaan
maksettavaksi 3.5.2010.
Konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1.1. – 31.3.2010 julkaistaan
12.5.2010.
Vuosikooste vuoden 2009 julkaistuista tiedotteista on luettavissa
yhtiön kotisivuilta osoitteesta www.elecster.fi. Vuoden 2009
tiedotteiden sisältö saattaa olla osittain vanhentunutta.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Jarmo Halonen, puh. 0400 732 358.
ELECSTER OYJ
Hallitus
Jakelu:
Nasdaq Omx Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elecster.fi