Liite 2
HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMISEKSI PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN
OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen
päättämään yhtiön omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta
seuraavin ehdoin:
Osakkeet voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi,
käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa
järjestelyissä, käytettäväksi osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden
avainhenkilöiden kannustinjärjestelmien toteuttamista tai muutoin
edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.
A-sarjan osakkeita voidaan hankkia yhteensä enintään 180.000
kappaletta ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset
yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä.
Valtuutuksen nojalla tehtyihin hankintoihin käytetään yhtiön
vapaata omaa pääomaa, jolloin osakkeiden hankinnat vähentävät
yhtiön voitonjakokelpoisia varoja.
A-sarjan osakkeet hankitaan Helsingin Pörssin järjestämässä
julkisessa kaupankäynnissä. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta
on osakkeen alin ja enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa
kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen
voimassaoloaikana. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan Helsingin
Pörssin ohjesäännön ja Suomen Arvopaperikeskuksen sääntöjen
mukaan määräytyvässä maksuajassa. Kun A-sarjan osakkeiden
hankkiminen tapahtuu julkisessa kaupankäynnissä, hankinta tapahtuu
muutoin kuin omistusten suhteessa (suunnattu hankinta).
Kun hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia
yhtiön koko osakemäärästä ja alle 10 prosenttia osakkeiden
tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole
merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan
jakautumiseen yhtiössä.
Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista.
Valtuutus on voimassa 30.4.2008 saakka.